hallitus säännöt toiminta jäsenet foorumi yhteistyökumppanit lomakkeet
       
 

LUJA RY:n ensimmäinen vuosikokous
Kiuruvedellä 14.5.2005

 

Yksityisten perhekotien ja lastensuojelulaitosten yhdistyksen Luja ry:n ensimmäisen vuosikokouksen pitopaikaksi oli edellisissä hallituksen kokouksissa päätetty valita Kiuruvesi. Perhekotiyrittäjä Kari Röntynen yhdessä ”paremman” puolisonsa kanssa oli varannut yhteiseksi kokouspaikaksi Peltohovin, joka sijaitsi Kiuruveden keskustassa. Karin ja hänen vaimonsa tehtäväksi jäi myös järjestellä vuosikokouksen jälkeen yhteistä ohjelmaa meille kaikille Lujalaisille. Ismo Apell taustajoukkoineen panikin parastaan illanvieton onnistumiseksi. Röntysen pariskunta oli myös saanut ilmojen haltijat suosiolliseksi, koska koko kokouspäivän ajan aurinko paistoi ja oli ehkä kevään lämpimin päivä.

 

 

 

Ennen vuosikokousta Luja Ry:n hallitus piti työkokouksen.

Varsinainen vuosikokous aloitettiin klo 14.00 ja paikalle oli tullut parisenkymmentä yhdistyksemme jäsentä, uusia ja vanhoja. Kaukaisimmat osallistujat tulivat aina Valkealasta asti, Saviston perhekodista usean edustajan voimin. Mielestäni jo tämä osoittaa ihmisten halua sitoutua yhdistyksemme toimintaan.

Alkumuodollisuuksien jälkeen kävimme vuosikokouksen esityslistan mukaisesti asioita läpi, joista kokoan nyt tähän vain keskeisimpiä ja tärkeiksi koettuja asioita. Puheenjohtajana luin jäsenille läpi yhdistyksen vuosikertomuksen ja totesin, kuten moni muukin, että yllättävän monia asioita oli jo saatu aikaan lyhyessä ajassa.

 

Toimintamme suuntaviivat ja asiat löytyvät hyvin toteutetuilta kotisivuiltamme.

Hyvin osallistujia kerännyt syksyn seminaari kokosi yhteen ”suojelukasvatuksen” asiantuntijoita ja toteutettu perhekotien yhteinen ravitapahtuma Oulun Äimärautiolla keräsi tuhatpäisen osallistujajoukon.

Perhekotitoimintaan on saatu aikaan kentän näköinen ja tarpeisiin vastaava laatukäsikirja.

Edellisten lisäksi myös perehdytystoiminta uusille alalle aikoville lastensuojelutyön ammattilaisille on yhdistyksemme kautta suunnitteilla.

Yhdistyksen toimintaa on rahoitettu tähän asti vain jäsenmaksujen avulla ja vuosikokouksen yhteydessä kävimme laajasti keskustelua myös muista tulonhankkimiskeinoista. Toimintamme kasvaessa myös erilaiset rahoitustarpeet lisääntyvät. Esimerkiksi Ray:lle jätetään tämän kevään aikana toiminnan käynnistämis-anomus ja syksylle 2005 hankehakemus. Myöskin erilaiset yhdistyksemme tuotteet tulevat myyntiin. Eri perhekodit voivat olla mukana ideoimassa eri tapahtumien ja tukijoiden kautta tuloja yhdistyksemme toimintaan.

Yhdistyksen tulevan vuoden toimintasuunnitelman tarkastelun yhteydessä tärkeäksi keskustelun aiheeksi nousikin jäsenhankinta ja tiedostustoiminnan tehostaminen sekä aluetyön käynnistäminen. Uskon, että vuosikokouksen valitsema lehdistövastaava Reijo Runsas on oikea mies kirjoittamaan ja viestimään asioita eri tiedotusvälineille.

Käydyn keskustelun perusteella päätimme, että perhekodit itse myös tuovat itseään esille oman toimintansa kautta omilla toiminta-alueillaan.

Aluetoiminta käynnistyy vuosikokousedustajien yhteisellä sopimuksella siten, että eri alueella olevat perhekodit kokoavat yhteen alueella toimivia perhekoteja ja tiedottavat heille toiminnastamme. Onkin tärkeää saada eri alueilla olevia perhekoteja mukaan yhteiseen päätöksentekoon ja myöskin osallistumaan aktiivisesti hallitustyöskentelyyn. Vuosikokouksessa mukana olleiden hallituksen jäsenten ja myöskin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vetoomus oli selkeä. Toiminnan tehostamiseksi tarvitaan toimivia jäseniä eri puolilta Suomea. Myöskin hallituksen tulevat kokoukset päätettiin jalkauttaa pidettäviksi eri alueilla toimiviin perhekoteihin. Näin parhaiten opimme tuntemaan toisemme ja eri alueiden tarpeet.

Hallitukseen tuli uutena jäsenenä valituksi perhekotiyrittäjä Sari Tuhkala ja uutena varajäsenenä perhekodin isä Esa Honkanen, puheenjohtajana jatkaa ensi vuoden allekirjoittanut. Valinnat suoritettiin yksimielisesti ja myöskin se on osoitus jäsentemme yhtenäisyydestä.

 

 

 

 

 

Kevätterveisin puheenjohtaja Tuomo Vilppola