hallitus säännöt toiminta jäsenet foorumi yhteistyökumppanit lomakkeet
       
Luja ry Toiminta2004-2005
toiminta 2006
 
 
Tuomo Vilppolan väitöstilaisuus
Oulussa 15.06.2007
 
Luja Seminaari 2007
luja risteily oulunjärvellä
Lujan perheravit Oulussa 2007
Luja Cup 2007
 

Rehtori Tuomo Vilppola, Luja ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, nykyinen hallituksen jäsen, väitteli Oulun Yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tohtoriksi 15.06.2007.

Aiheena Tuomolla oli hänen kehittelemänsä reaalipedagogiikka perustamassaan Tuomon Tupa -opinahjossa Oulussa. Aineiston Tuomo oli kerännyt kolmikymmenvuotisen opettajan-/rehtorintyönsä ohessa.

Väitöstilaisuus oli erittäin mielenkiintoinen kaksituntinen. Tuomo kuvaili väitöskirjassaan keinoja peruskoulun keskeyttäjien uudelleen kiinnittämiseksi opiskelun pariin. Siis kaikkia meitä syrjäytyneiden kanssa työskenteleviä läheisesti koskettava aihe.

Luentosali oli ääriään myöten täynnä ja tilaisuuden päätteeksi Vilppolan perhe tarjosi osallistujille kakkukahvit.

Kuuleminen asiantuntijana
 
 
 
Hallituksen edustajina varapuheenjohtaja, kasvatusjohtaja Tapio Siekkinen, hallituksen jäsen, psykiatri Erkki Väisänen ja hallituksen varajäsen, perhekodin johtaja Auli Siekkinen luovuttivat tohtori Tuomo Vilppolalle kyläsepän takoman Luja ry:n ruusun.