Kouluneuvos Reijo Runsas teki erittäin valaisevan katsauksen lasten ja nuorten huoltoon aikojen saatossa. Ilman minkäänlaisia muistia tukevia välineitä Reijo kertoi mm. lastensuojelulain kehityksestä 1930-2000 luvuilla.

Lastensuojelulaki astui voimaan Suomessa v.1936 ensimmäisten maiden joukossa. Silloin nuoret ryhmiteltiin pahantapaisiin ja turvattomiin. Lainsäädäntö nuorista rikoksentekijöistä astui voimaan 1940-41. Kansakoululaki ja –asetus otettiin käyttöön v.1957, kansalaiskoulussa oli mm. kaupallinen-, metalli- ja puutyölinjat.

Koulukodeista poistettiin ruumiillinen kuritus v. 1963, minkä Reijo kertoi ottaneensa ilolla vastaan, sillä muistellessaan Kotiniemen koulukodin aikoja, koki hän hankalimpana nimenomaan lasten ruumiillisen kurituksen.

1960- luvulla oli Vaasa-kuopio akselin yläpuolella vain yksi lastenpsykiatriaan koulutettu viranhaltija. Peruskouluun siirryttäessä kehitettiin myös oppilahuoltoa; tuolloin oli yli puolet kuraattoreista Vantaalla. Nyt kuraattoreita on jo 250 ja psykologeja 150 kouluilla eri puolilla Suomea.

1970- luvulla syntyi myös suuntaus lääkkeiden rajoitukselle, mutta mitä sen tilalle? Kotiniemen koulukodin pitkäaikaista johtajaa Lauri Helimäkeä lainaten: ”Koulukodin pojat eivät lääkkeitä tarvitse, Kotiniemellä on satoja hehtaareita metsää ja peltoa, missä ongelmia voi purkaa”.

Vuodesta 1983 lähtien mainitaan Lastensuojelulaissa avohuolto vaihtoehtona huostaanotolle. V.1987 perustettiin toimikunta määrittelemään sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtoja. Laman aikana taas ei ollut varaa tarpeenmukaisiin sijoituksiin. 1990-luvulla tehtiin lastensuojelulain tarkistuksia.

Reijo koki myös erittäin huolestuttavana 2000-luvun buumin psykofarmakoiden käytössä. Sijoitettavilla lapsilla saattaa olla perhekotiin tulessaan lääkärin määräämänä 4-5 eri lääkettä yhtäaikaa. Mediassakaan ei ole vielä tuotu ongelmaa esille. Lääke ei voi olla keskenkasvuiselle lapselle tai nuorelle se ensimmäinen hoitomuoto.