Aivoriihi keräsi paikalle kaikkiaan kaksikymmentäkolme lujalaista kehittämään ja ideoimaan yhdistyksen tulevaa toimintaa.
Juotuamme aamukahvit siirryimme luentosaliin ja jakaannuimme viiteen eri työryhmään, joista kukin työstäisi yhtä hallituksen päättämää aihekokonaisuutta.
Tavoitteena oli pohtia kutakin aihetta niin, että niiden pohjalta voisi pitää joko seminaarin, koulutuspäivän tai löytää työvälineitä lujalaisten yksiköiden tueksi. Uuden lastensuojelulain pariin työskentelemään valikoituivat Sari ja Kari-Pekka Tuhkala, Tapio Korri, Terttu Röntynen, Anne Niemelä ja Eeva Honkanen.
Virkistystoiminnan kehittäminen kiinnosti Juha Ronkaista, Tapio Siekkistä ja Tuomo Vilppolaa. Julkaisutoiminnan ja julkisuuskuvan kohentamiseen paneutuivat Reijo Runsas, Kaisa Helkesalo, Sanna Jakonen, Auli Siekkinen ja Eeva Pirttikoski. Perehdytysperhekotien toiminnan kehittelyn puolesta halusivat kantaa kortensa kekoon Sirpa Ronkainen, Pia Ikäheimonen, Sirpa Korri ja Kari Röntynen. Koulutus- ja seminaaripäivän suunnitteluun osallistuivat Esa Honkanen, Sanna Valteen, Asko Ikäheimonen ja Jaana Korva. Kun luentosali oli järjestelty pöytineen ja tuoleineen ryhmätyöskentelyyn sopivaksi, pääsikin varsinainen aivomyrsky valloilleen. Näytti ja kuulosti taas siltä, että puhuttavaa oli paljon, myös varsinaisen työskentelyaiheen vierestä. Yhteisille kokoontumisille, joiden tavoitteena on oman sangon tyhjentäminen tutussa, samaa kieltä puhuvassa seurassa, on olemassa selvä tilaus. Ruokatauon jälkeen ryhmätyöskentely jatkui vielä kiihkeänä, mutta lopulta pääsimme työskentelyaiheitten varsinaiseen purkuun. Kukin ryhmä esitteli vuorollaan omat johtopäätöksensä ja tuloksensa. Osallistujien kiitettävä aktiivisuus tuli esiin lukuisten kommenttien muodossa. Joimme vielä pullakahvit ja puheenjohtaja päätti onnistuneen Aivoriihi-päivän. |