Lastenpsykiatri
Esko Varilo

Asiakasohjauksen päällikkö Matti Virtanen

Rehtori
Sirpa Lautjärvi

Sosiaalineuvos
Ensio Kyppö

Kasvatusjohtaja
Esa Siekkinen

Emeritusprofessori
Erkki Väisänen

LUJA ry:n aloitusseminaari Oulussa 24.11.2004

LUJAN aloitusseminaari oli menestys. Osanottajia oli enemmän kuin olimme osanneet toivoakaan. Seminaari tarjosi myös mahdollisuuden keskusteluun ja mielipiteiden esittämiseen.

Luennoitsijat olivat alansa kokeneita ammattilaisia ja se näkyi. Palautetta seminaarista tuli myös kiitettävästi. Ohessa tiedonjyväsiä luennoista.

Sosiaalineuvos Jori R. Rissanen avasi seminaarin ja toi julki huolensa siitä, että kilpailuttaminen ei sovi lastensuojeluun eikä uushuutolaisuuteen ole syytä ryhtyä.

Jokaiselle nuorelle on löydettävä hänen tarpeitaan vastaava paikka ja todella vaikeahoitoinen nuori vastaa kahta paikkaa.

Lastenpsykiatri Esko Varilo erottaisi keskenään hoitoonmotivoituneet sekä hoitoonmotivoitumattomat nuoret. Hoitoonmotivoituneita nuoria voi auttaa terapialla, koska kukaan ei ole vastarinnassa, mutta hoitoonmotivoitumattomien nuorten ja heidän perheidensä vastarinnan vuoksi terapiatyö menee hukkaan.

Esko Varilon mukaan laitoslapsilla on suurin puute funktionaalisuudesta. "Rakkaus hoidossa menee hukkaan, jos aamupuuro puuttuu ".

Perheen kokema häpeä saa perheen pakenemaan, mutta syyllisyys antaa tilan sairaudentunteelle ja lopulta mahdollisuuden paranemiselle.

Nuorten kasvatuksessa ja hoidossa tekojen regressio eli taantuma tulisi hoitaa progressiolla eli hyvän tekemisellä; esim. oikean työn tekemisellä, todellisella koulunkäymisellä ei pelkällä askartelulla ja ennen kaikkea tämä tulisi opettaa nuorelle läheltä ja kädestä pitäen.

Hoidettavilla ja kasvatettavilla nuorilla on usein muistissaan musta aukko - vakava trauma - , jota voidaan paikata menneisyysmatkailulla. Selfin kehitys, joka reflektoi elämän kanssa, edellyttää muistelufunktiota perheen kanssa ( valokuvat, perheen tapahtumat ym.).

Kun nuori saapuu laitokseen, hänestä on saatava heti luja ote. Ensimmäinen konflikti on voitettava. Aikuisuus on otettava. Nuori tarvitsee toiminnallista lujuutta, selviämismielialaa, realiteettiterapiaa ja turvallisen tulevaisuudenkuvan. Koulunkäynti ja suorittava vapaa-aika ovat myös keskeisiä selviämistä tukevia asioita.

Holding-ote on joskus myös tarpeellinen, otteen riehuvasta nuoresta pitää pitää nuoren itkuun saakka, jolloin tilanteesta muodostuu terapeuttinen.

Nuoren testaamiseen on aina vastattava, karkulaisen perään on heti lähdettävä ja hänet on löydettävä. Koskaan ei saa uhata hylkäämisellä.

Esko Varilo puhui myös pahuuden käsitteestä. Pahuutta ei voi ymmärtää. Väkivalta on puolustautumista ulkomaailmaa kohtaan, ahdistus siirretään heikommalle. Pahuus on regressoitunut teko, sille täytyy asettaa nollatoleranssi ja selvät rajat. Ymmärtäminen ja keskinäinen vuorovaikutus vesittävät pahuuden.

[ Takaisin alkuun ]

Asiakasohjauksen päällikkö Matti Virtanen puhui kilpailuttamisesta ja oli huolissaan siitä, tuoko kilpailuttaminen oikeasti kustannussäästöjä ja onnistuvatko kustannussäästö ja laadunkohotus todellakin yhdessä.

Hänen mielestään sijaishuollon paikkoja ei tule valita huutokauppaamalla, vaan kullekin nuorelle on löydettävä hänelle sopiva paikka.

Matti Virtanen käyttäisi mieluummin kumppanuuden käsitettä, jolloin sijoittaja ja sijaishuoltopaikka tekevät avointa yhteistyötä.

[ Takaisin alkuun]

Rehtori Sirpa Lautjärvi pohti luennossaan eri ryhmien yhteisen kielen löytämisen vaikeutta. Kuinka helposti ongelmia yhteistyössä syntyy esim. johtajuuden puutteesta, tavoitteiden selkiintymättömyydestä, henkilöiden vaihtuvuudesta, ajan ja avoimuuden puutteesta sekä jopa erilaisista slangeista.

Kuinka eri kieltä esim. lääkärit, opettajat, kasvattajat tai psykologit käyttävät ja kuinka helposti arvostuksen/itsetunnon puute, kateus/kilpailu asiakkaasta saavat meidät splittaamaan.

Hyvän ammatti-identiteetin omaava ihminen osaa arvostaa moniäänisyyttä, koska se on etu monipuoliselle ymmärtämiselle, osaa arvostaa oikeasti työtään, eikä hänen tarvitse nostaa keinotekoisesti omaa häntäänsä. Aikuisuus ja ammattiroolin selkeys ovat itsestäänselvyyksiä.

Hänen mielestään toisten arvostaminen, selkeä tonttien rajaaminen, viestintä, yhteistyö, myönteinen asenne, luottamus, avoimuus ja rehellisyys ovat hyvän, moniammatillisen yhteistyön perusteita.

Sirpa Lautjärvi peräänkuulutti kuitenkin kansalaisrohkeutta, uskallusta pysäyttää, jos homma ei toimi.

[ Takaisin alkuun]

Sosiaalineuvos Ensio Kyppö pitkäaikainen ja arvostettu Pernasaaren koulukodin johtaja kertoi koulukotikasvatuksen menneisyydestä sekä Leppäniemestä, Suomen ainoasta suljetusta osastosta. Kuinka jo tuolloin oli nähtävissä, että "Leppäniemisiä" ei mikään hoitopaikka enää halunnut, otettiin vain mukavia lapsia. Isot ja kovat pojat jäivät maailmalle opettamaan seuraavaa jengiä. Pienempien ei tarvinnut enää laitoksissa pelätä, kun isompia ei enää "rangaistu" sijoituksilla.

Hän oli huolissaan siitä, että yhteistyö ei ole nykyään niin laajamittaista kuin ennen. "Viidakon laki vallitsee, heikoista ei välitetä".

Kotikulttuuri ei ole Ension mielestä enää vanhempien vallassa. Murrosikäisenä lasten läheisyys vanhempiinsa entisestään vähenee. Ilman läheisyyttä taas ei ole kasvatusotetta. "Kasvatusotteen sietämätön keveys". Jengin sana painaa lopulta enemmän kuin vanhempien sana.

Hänen mukaansa suojelukasvatus sisältää myös yhteiskunnan suojelun; suojelun pitäisi kohdistua tavalliseen ihmiseen eikä rikollisiin.

Pernasaaren motto oli "Ole luja, ole mies".

[ Takaisin alkuun]

Kasvatusjohtaja Esa Siekkinen, joka lyhyellä varoitusajalla kiitettävästi tuurasi itsensä loukannutta Kari Björkmania, piti tapansa mukaan hätänuorten puolta. Esan esiintyminen on eläytyvää ja perustuu pitkään lastensuojelutyön kokemukseen niiden vaikeimpien nuorten kanssa.

Esan mielestä hätänuori on kohdattava aidosti ja konkreettisesti, sillä nuoren tiellä on ollut jo pitkään "puhuvia päitä" ja nuori on väsytetty pelkällä puheella.

Nämä vaikeimmat nuoret ovat kiertäneet jo useamman sijoituspaikan, heillä on ollut paljon auttajia ja ymmärtäjiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan kohdanneet nuorta tosissaan. Aina on kuunneltu nuoren versioita, "satuilua" ja annettu hänelle päätösvalta, vaikka hänellä olisi ollut oikeus ja tarve siihen turvallisuuteen, että aikuiset päättävät.

Tällaisesta lapsesta voi kasvaa vakavasti käytöshäiriöinen nuori, joka käy lopulta auttajansa kimppuun ja on jopa vaarallinen. Hän ei tahdo kestää aitoa puuttumista ja välittämistä, kierre, jota hän itse on onnistunut pyörittämään on jatkunut jo liian pitkään. Nuoren omnipotentiaalinen maailmankuva järkkyy, kun hän saa arvoisensa vastuksen, joka ei pelkää tai peräänny, vaan uskoo nuoreen enemmän kuin tämä itse.

Tällaisen nuoren sijoituksessa ovat kaikki lujilla, niin nuori itse kuin vanhemmatkin, niin sijaishoitopaikka kasvattajineen kuin sosiaalitoimikin. Tämä syväluotaava prosessi ei onnistu elleivät kaikki puhu samaa kieltä ja ole yhtä mieltä tavoitteista. Avoimuuden ja luottamuksen ja yhteistyön vaatimus korostuu.

[ Takaisin alkuun]

Kouluttaja Kari Björkman lähestyi seminaariväkeä kirjeellä, jossa kuvasi tapaturmaansa ja pahoitteli poisjäämistään. Kalle oli kuitenkin sitä mieltä, että oikeasti tapaturma sattui siksi, että hän ei ole vielä selvinnyt Kuttula-episodin aiheuttamasta traumasta, eikä ollut vielä valmis palaamaan julkisuuteen.

Esa Siekkinen otti myös asiaan kantaa ja oli sitä mieltä, että lastensuojeluväen olisi pitänyt aikanaan nousta yhtenä miehenä puolustamaan Kuttulaa.

Emeritusprofessori Erkki Väisänen piti loppupuheenvuoron, jossa kertasi tiivistelmän muodossa päivän aikana käsiteltyjä aiheita. Hän kiitti lämpimästi luennoitsijoita ja osallistujia onnistuneesta seminaaripäivästä ja uskoi uuden yhdistyksen myötä jotakin tärkeää ja tarpeellista alkaneen lastensuojelutyön vaativalla kentällä.

Lastenpsykiatri
Esko Varilo

Rehtori
Sirpa Lautjärvi