etusivu hallitus säänöt toiminta jäsenet foorumi yhteistyökumppanit lomakkeet
       
Hallituksen päätöksiä 2006
 
 

Hallituksen avoin kokous Oulunsalossa
Oulunsalo-talossa 03.12.2007

Lisää kokouksen kulusta toimintasivustolla

 

Keskustelutilaisuus Luja ry:n
toimistolla 22.10.2007

Tämä syksy on tuonut mukanaan meille perhekotiyrittäjille kaksi taloudellisesti- ja muutenkin- merkittävää asiaa. Toinen on uusi lastensuojelulaki ja sen määräämät henkilöstöresurssien lisäykset ja toinen on Oulun ja sen lähikuntien sekä muiden kaupunkien kilpailutukset.

Kentältä on kuulunut huolestuneita kommetteja siitä, mitä nämä tekijät oikein vaikuttavat työhömme. Samoin on kuulunut toiveita keskustelun aikaansaamiseksi näistä aiheista.

Sen pohjalta järjestimme avoimen keskustelutilaisuuden kaikille asiasta kiinnostuneille jäsenille maanantaina 22. lokakuuta klo 13.00 Lujan toimistolla Pulkkilassa.

Keskustelu kahvin ääressä oli hedelmällistä ja teimme hyviä päätöksiä, jotka uskoakseni auttavat meitä tulevaisuudessa eteenpäin.

Me puhuimme työstä nuorten parhaaksi. Muistakaamme samalla, että vahvalla pohjalla toimiva perhekoti antaa parhaan lähtökohdan työllemme nuorten parhaaksi. Ja vahva pohja luodaan yhteistyöllä perhekotien kesken!

 

Hallituksen kokous 23.07.2007
Luja ry:n toimistolla

Kokouksessa puitiin toden teolla syksyisen seminaarin järjestelyitä. Työnimeksi tuli "Uusi lastensuojelulaki -mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?" Seminaarin paikka ja aika päätettiin myös. Samaten sovittiin vierailevat luennoitsijat, sekä kuka kutsuu kenetkin paikalle. Sihteerille jäi asian tiimoilta paljon järjesteltävää.

Jäsenasioissa hyväksyttiin uusia yhteisö- ja henkilöjäseniä. 

Samalla kokouksessa puhuttiin alustavasti tulevista uusista
koulutuksista. Hallittu rajoittaminen nousi yhtenä vaihtoehtona esiin.

Toiminnanjohtaja-asia nousi myös jälleen esille.

 

Hallituksen kokous 28.05.2007
ravintola Äimän Hovissa

Kokouksessa keskusteltiin ja päätettiin vuoden sosiaalityöntekijän ja kasvattajan valinnoista. Kyselyt asian tiimoilta lähetetään jäsenille ja tulevat ehdotukset käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Syksyn seminaaria suunniteltiin ja päätettiin paneeliin osallitujista. Samoin päätettiin lähestyä jäsenistöä kyselyllä uuden lastensuojelulain tiimoilta seminaarin paneelikeskustelun evästykseksi.

Kokouksessa käsiteltiin myös tulevan vuosikokouksen asioita.

Hakemuksesta hyväksyttiin taas uusi yhteisöjäsen.

Uusi kokous sovittiin pidettäväksi elokuussa.

 

Hallituksen kokous 16.03.2007
Luja ry:n toimistolla Pulkkilassa

Kokouksessa työstettiin syksyistä seminaaria, sen ajankohtaa sekä esiintyjiä.

Toiminnanjohtajan palkkaus herätti myös innostunutta keskustelua ja tehtävään sopivaa henkilöä kartoitettiin.

Hallitus sai tyytyväisenä todeta, että etelän jaoston perustaminen on toteutunut helmikuussa ja toiminta jatkuu.

Hallituksessa keskusteltiin myös Leena Väisäsen esiin tuomasta työnohjaus- ja konsultaatiopalveluntarpeesta.

Tero Kylen valtuutettiin selvittämään eri Lääninhallitusten vaatimukset uusien yksityisten lastensuojelulaitosten perustamiseksi. Ilmeisesti eroavaisuuksia on olemassa.

Lopuksi vielä keskusteltiin tulevasta lastensuojelulaista, jossa ilmeisesti tullaan vaatimaan yksityisten laitosten johtajilta poikkeuksellisesti jopa takautuvasti ylempää korkeakoulututkintoa.

Pohdintaa aiheutti myös se, että mikäli uudessa laissa tulee olemaan arjessa toimimattomia vaatimuksia, joudutaan niitä todennäköisesti testaamaan eri oikeusasteissa ja mikä laitos kentällä joutuu olemaan ennakkotapaus?

Päätettiin, että tänä vuonna asiasta kiinnostuneet/innostuneet perhekodit tai laitoksest voivat ottaa osaa 15.05.2007 ajettavien Lujan ravien loimilähtöihin.

 

Hallituksen kokous 09.02.2007
Luja ry:n toimistolla Pulkkilassa

Käsiteltiin Etelä-Suomen jaoston perustamiskokousta 22.02.2007. Hallituksen jäsen Pia Ikäheimonen työstää asiaa paikan päällä.

Keskusteltiin toiminnanjohtajan/järjestösihteerin palkkaamisesta.

Valtakunnallinen Luja Lastensuojelupäivä päätettiin järjestää Nokian Edenissä 27.09.2007. Päivän sisällöstä keskusteltiin ja päätettiin mm, että vuoden lastensuojelun sosiaalityöntekijän valinta aloitetaan.

Päätettiin, että yhdistyksen kevätkokous järjestetään Luja-ravien kanssa samana päivänä Oulun Äimäraution ravintola Äimänhovissa 28.05.2007 klo 14.00. Päivä jatkuu Luja-raveilla, jotka alkavat klo 18.00

Päätettiin alkaa suunnitella jäsenistönkin erilaisia palkitsemiskäytäntöjä.

 
 
Hallituksen kokous 04.01.2007
Sipilän perhekodissa Kannonkoskella.

Perhekodin esittelyn ja Teron valmistaman aterian jälkeen hallitus istuutui kokoustamaan.

Kokouksessa päätettiin, että Petri Valoaho jatkaa edelleen kotisivujen ylläpitäjänä.

Perustettiin työryhmä järjestämään syksylle 2007 Luja Lastensuojelupäivä, jossa kuultaisiin alan arvostettuja luennoitsijoita ja perinteisesti palkittaisiin vuoden lastensuojelun sosiaalityöntekijä.

Tulevaa toimintaa suunniteltiin alustavasti; Luja-ravit sekä MC-Luja saivat omat työryhmänsä sekä virkistystoiminnan suunnittelu aloitettiin.

RAY:ltä ei vielä saatu avustuksia, mutta niitä haetaan edelleen.

Sovimme seuraavat kokousajankohdat alustavasti sekä helmi- että maaliskuulle.

Sipilän perhekoti tarjosi lopuksi vielä läksiäiskahvit.