etusivu hallitus säänöt toiminta jäsenet foorumi yhteistyökumppanit lomakkeet
       
 

 

16.12.2005 hallituksen kokous
Kiuruvedellä Himaharjun perhekodilla.

Alkajaisiksi Kari ja Terttu Röntynen esittelivät perhekotinsa toimintaa.

Riihenmäen ryhmäkoti ja Jokivarren pienryhmäkoti ovat ottaneet ison urakan vastaan ja suunnittelevat Lujan seminaarin vuonna 2006.
Viikolla 4 hallitus kokoontuu uudestaan ja tekee päätöksiä ko. perhekodeilta saamiensa esitysten pohjalta.

Luja ry:lle on vuokrattu ja kalustettu toimistotilat Pulkkilasta osoitteesta Pulkkilantie 17.

Uusia jäseniä hyväksyttiin viisi kappaletta.

Kari ja Terttu Röntynen alkavat jo nyt suunnitella kesän virkistyspäivää.

Hallituksen päätöksia 2006
Hallituksen päätöksiä 2007
 
 

 

13.10.2005 hallituksen kokous
Muhoksella perhekoti Kavelassa.

Esa ja Eeva Honkanen esittelivät hallituksen jäsenille perhekodin.


Kokouksessa päätettiin pitää jäsenyhteisöjen "aivoriihi" 21.11.2005 Kalajoella. Tapaamisessa on tarkoitus työstää mm. syksyn 2004 seminaarissa kerättyjä palautteita, perehdytysperhekotien toiminnan käynnistämistä, perhekotien koulutuksen tarpeen määrittelyä, jäsenhankintaa, TE-keskuksen edustaja päätettiin kutsua kertomaan avustusmahdollisuuksista, yhteisten toimintamallien suunnittelu on myös tarpeen (kuljetuspalvelut, kriisityö jne). Kutsut lähetetään postitse ja toivomme laajaa osanottoa, voitte jo nyt varata päivän allakastanne.

Jäsenistölle on kentältä tulleen toiveen pohjalta perustettu uusi palvelu "Perhekotien avoimet työpaikat". Osoitteeseen palaute@luja.org voi lähettää tietoja ja sivuston ylläpitäjä päivittää ne pikimmiten nettiin.
Seuraava hallituksen kokous pidetään Kalajoella 21.11.2005.

[Takaisin alkuun]

 

 

 

29.09.2005 hallituksen kokous
Siikajoen nuorisokodissa Siikajoella

Hallitus tutustui nuorisokotiin Sari Tuhkalan johdolla.

Syksyn toimintaa suunnitellessa päätettiin järjestää työpaja- tai
aivoriihi -tyyppinen yhteistyöpäivä Lujan jäsenistölle viikolla 47, ja joka on tarkoitus päättää illanvieton merkeissä. Pohjana mm. viime syksyn seminaarin kyselyssä esiintulleet toiveet.

Lujan jäsenten toivomuksesta jäsenyhteisöillä on tulevaisuudessa mahdollista jopa viikottain päivittää vapaat oppilaspaikat näkymään Lujan nettisivuilla.

Perehdytysperhekotien suunnitelua jatkettiin edelleen. Sirpa Ronkainen on ollut asian tiimoilta yhteydessä Oulun Lääninhallitukseen.

Vuosikokouksessa päätetyt jäsenmaksut tulevat maksuun.

Lujalle suunniteltiin omia kilpailuttamisasiakirjoja.

Syksyn aikana myös uusitaan jäsenhankintakampanja.

RAY-anomukset saatiin valmiiksi ja postitettiin eteenpäin.

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran jo kuukauden sisällä suunnittelemaan työpajapäivän kutsuja ja sisältöä.

[Takaisin alkuun]

 

   
 

 

02.05.2005 hallituksen kokous
Ojantakasen perhekodissa Pulkkilassa

Hallitus kokoontui Ojantakasen perhekodissa ja käsitteli vilkkaasti keskustellen seuraavia asioita.

Jäsenhakemuksia oli tullut taas muutama kappale ja ne päätettiin hyväksyä yksimielisesti.

Keskusteltiin Kiuruveden vuosikokouksen järjestelyistä ja ohjelmasta, joihin Kari Röntynen oli paneutunut jo etukäteen. Päätettiin myös pitää hallituksen kokous Kiuruvedellä ennen vuosikokousta.

Suunniteltiin jäsenhankintaan erilaisia vaihtoehtoja, pohdittiin mahdollista mainontaa, keskusteltiin siitä, että aluetoiminta vaatisi kehittyäkseen toimijoita, mietittiin erilaisia koulutuspaketteja ja niiden mahdollisia tarjoajia.

Sirpa Ronkainen sai tehtäväkseen selvittää lääninhallituksen edustajan kanssa, että mitä vaaditaan, jotta perhekodit voisivat järjestää kriisipaikkoja palvelemaan sosiaalitoimea virka-ajan ulkopuolella sattuvien kriisien purkamiseksi, sekä lisäksi, kuinka luotaisiin perehdytys-perhekotijärjestelmä auttamaan mahdollisia uusia nousevia yrittäjiä.

Keskustelussa nousi myös esiin idea lääninhallituksille laadittavasta info-paketista.

[Takaisin alkuun]

 

 

 

24.02.2005 hallituksen kokous
Ojantakasen perhekodissa Pulkkilassa

Kokouslistalla oli maaliskuun virkistyspäivä Puolangalla,  jonka sisällöstä  Juha Ronkainen kertoi, että jäsenillä on mahdollisuus kelkkailuun, kylpyläkäyntiin sekä lasketteluun.

Äimäraution perhekotiravipäivästä Tapio Siekkinen esitteli alustavan ohjelman, jonka yksityiskohdat hiottaisiin myöhemmin raviradan toiminnanjohtaja Paavo Koivurovan kanssa..

 Lisäksi hyväksyttiin hakemuksien perusteella uusia jäseniä.

Osaamiskirja käytiin intensiivisesti läpi ja hyväksyttiin yksimielisesti.

[ Takaisin alkuun ]

 

 

 

19.01.2005 hallituksen kokous Rantsilan Mankilankylässä

Kokouksessa hyväksyttiin viisi uutta jäsentä.

Valittiin toimikunta; Sirpa Kansanaho, Sirpa Ronkainen ja Jaana Korva laatimaan mittaristoa, jolla voitaisiin suorittaa laadunarviointia

Kotisivuista keskusteltiin ja niiden sekä foorumin päivittäjäksi valittiin Petri Valoaho.

Hallitus käsitteli myös aluetoiminnan suunnittelua ja yhteyshenkilöiden valintaa toiminnan ja yhteistyön organisoimiseksi.

Käsiteltiin myös RAY-avustuksen hakemista yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi ja valittiin Kari Eriksson ja Kari Röntynen sitä selvittämään.

Keväälle 2005 päätettiin järjestää erilaisia tapahtumia: virkistyspäivä Puolangan Paljakkaan ja sen suunnittelijaksi valittiin Jussi Ronkainen, ravipäivä Oulun Äimänrautiolle, jonka suunnittelijaksi tuli Tapio Siekkinen sekä vuosikokouspäivä Kiuruvedelle ja sen suunnittelijaksi Kari Röntynen.

Muissa asioissa keskusteltiin tarpeesta kehittää alueellisia laitoksia auttamaan ja tukemaan niitä nuoria, jotka ovat jo "vankilan porteilla".

Avajaisseminaarin palautteet käytiin läpi ja mielihyvällä todettiin, että ne olivat erittäin positiivisia sekä osallistujilla oli paljon ehdotuksia ja mielipiteitä toiminnasta.

[ Takaisin alkuun ]